perjantai 7. joulukuuta 2012

Kestävät kukkaset

Tässä vieläkin ajankohtaiset kynnet, sillä nämä ovat olleet minulla jo yli puolitoista viikkoa. Tänään vasta tippui ensimmäinen strassi. Kärjethän ovat toki hieman kuluneet, mutta vaalean värin ansiosta sitä ei huomaa ja glitterit ei kulu kärjestä samalla tavalla kuin yksivärinen kynsilakka, joten kulumaa ei niin huomaa.




 






Tässä taas nähdään, että kuvat pitäisi siirtää koneelle ja tarkistaa ennen kuin kynnet ovat siinä kunnossa ettei niitä kannata kuvata. Nämä kuvat ovat siis otettu pian kynsien teon jälkeen, mutta harmittaa kun on taas niin epätarkkoja. 

Alla Poshea kaksi kerrosta ja samoin Essie Sugar Daddya kaksi kerrosta.

Tarkoituksena oli tehdä roosahtavat kynnet Sally Hansenin Strobe Lightilla, mutta avasin vahingossa "väärän" pullon. Aijemmin saadussa "vanhassa Sallyssa" on glitterit selvästi roosalla pohjalla,mutta tässä uudessa on paljon valjumpi väri ja litkumpi koostumus. Harmi koska ihan varta vasten pyysin samaa ja sainkin sen, mutta silti se on aivan erilainen kun vanha Sally.

Laitoin kukkatarroja kahdessa värissä, valkoisia helmenpuolikkaita ja swarovskin strasseja. 

 peeäs: unohdin ihan, että Sallyn päällä on vielä Color Clubin Covered in diamondsia ja Sally Hansenin Disco Ball lakkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Muistathan käyttää nimimerkkiä, jolloin minun on helpompi vastata sinulle.