maanantai 23. tammikuuta 2012

Dotting tool kukkaset

Tänään minun piti esitellä ostokseni,mutta en sitten vielä uskaltanutkaan.Tein videon ostoksista, mutta en tiedä onko se ensimmäinen video niin hyvä, joten teen ensi kerraksi toisen. Katsotaan nyt kehtaanko julkaista sitä silloinkaan ;)


Tässä vielä perinteistä liikkumatonta kuvamateriaalia. Pidin näitä kynsiä viisi päivää, koska olivat niin nätit. Hieman kuluivat kärjistä ja helmenpuolikkaista lähti vähän päältä väriä.Ensimmäiset onnistuneet dotting toolilla tehdyt kukkaset. 





Kynsissä on pohjana Lumene Natural Coden Be Happy. Musta lakka on MNY nr. 447. En ole aivan varma onko se täysin musta, koska minusta se on pullossa ja kynsillä mustanruskea. Kiva, kestävä ja edullinen! MNY päällä mustaa glitteriä, mikä ei erottunut yhtään. Onneksi minulle tuli useampi musta niin voin kokeilla toimiiko mikään paremmin.

Kukkaset tein Konadin valkoisella leimauslakalla, koska Dependin valkoinen on niin lirua. Pinkit keskustat maalasin Oumaxin pinkillä akryylivärillä ja keskustaan laitoin helmihyrrästä helmenpuolikkaat.


Kohta alan marmoroimaan koko kynnelle ja väreinä on TAAS pinkkiä ja violettia. Olen pahoillani ^_^ 

Otan marmoroinnin jälkeen  projektiksi ne Lumenen lakkojen swatchit niin saatte muutakin kuin koristeluita.
 

5 kommenttia:

  1. Todella nätit! Tykkään ihan älyttömästi :)

    VastaaPoista
  2. Nämä on kyllä todella kauniit! Värit sopivat hyvin yhteen ja jälki on siistiä.

    Sinulle on haaste blogissani: http://lifeofbambi.blogspot.com/2012/01/one-lovely-blog-award.html

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta, teen sen lähiaikoina :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Muistathan käyttää nimimerkkiä, jolloin minun on helpompi vastata sinulle.